Flunssa yrittää saada vallan, vaikka sitä vastaan taistellut olen reilun viikon.
Lepoa tämä ilta ja jospa saisin sen selätettyä. Sillä huomeniltaa odottavat lapset niin kuin minäkin jo kovasti.
Syksyn aloitus-bileet naapuriston kanssa; lapset saavat leikkiä yhdessä isolla porukalla ja aikuiset vaihtaa kuulumisia. Jokainen tuo jotain yhteiseen pöytään. Tämä on jo miltei tradtio, toinen kerta!
Ei kun parantelemaan oloa ja lukemaan kaikki päivän lehdet mustaviinimarjamehulasin ääreen.
Taustalla pauhaa lasten musiikkilevy ja pienet askeleet rytmittävät musiikkia. Mikäpä sen ihanampaa. Tuota katsellessa ja kuunnellessa pieni nuha on todellakin mitätön.
perjantai 29. elokuuta 2008
Ympäristö, osaaminen ja välittäminen - sinivihreän hallituksen veroratkaisuja
"Kovin haastajamme ei ole kokoomus, SDP tai perussuomalaiset, se on nukkuvien puolue" totesi pääministeri Matti Vanhanen. Tuo lause nousi silmiini uusimmasta Nykypäivä-lehdestä.
Se on harmi ettemme saa ihmisiä innostumaan äänestämisestä ja sitä kautta vaikuttamisesta yhteisiin asioihin. Mitä sille voisi tehdä?
Itse yritän parhaani mukaan olla paikalla tilaisuuksissa, keskustella asioista, olla tavoitettavissa, perehtyä, valmistella, pitää yhteyttä ja tehdä töitä niiden asioiden eteen jotka koen merkitykselliseksi (Uudessakin) Jyväskylässä.
Tiedän, etteivät kaikki politiikan toimijat ja heihin liitetyt teot nosta politiikan imagoa, mutta jääkö moni hyvä asia julkisuuden varjoihin? Ovatko kaikki politiikan toimijat samanlaisia? Voiko asioita yleistää ja kuinka pitkälle?
Hallituksen ratkaisut vaikuttavat kuntien toimenpiteisiin ja rahoituksen ohjautumiseen eri toiminnoille. Sinivihreän hallituksen toinen talousarvioehdotus tuntui ainakin julkisuudessa rakentuneen varsin yksituumaisesti.
"Hallitus luonnehtii veroratkaisujen painopisteinä olevan työllisyyden edistäminen, talouskasvun ylläpitäminen sekä tervellisten elämäntapojen edistäminen ja verotuksen oikeudenmukaisuuden lisääminen" tiivistettiin samaisessa Nykypäivässä.
Terveellisten elämäntapojen edistäminen tarkoittaa tupakanhinnan nousua, ei vielä alkoholin, ennen kuin sen todelliset kustannusvaikutukset ja tuontiviinan vaikutus on laskettu. Talousarviossa kiinnitetään huomioita asumiseen ja siihen liittyviin ympäristönäkökulmiin mm. energiavustusten ja kotitalousvähennyksen kautta. Kotitalousvähennys mahdollistaa monien perheiden ja kotitalouksien tarvitsemien palvelujen hyödyntämisen kaiken ikäisten tarpeisiin. Niitä voi olla esimerkiksi perusparannus- ja kunnossapitotyöt kuten remontit, siivous, asiointipalvelut, lasten, sairaiden tai vammaisten ja vanhusten hoitaminen hoidettavan kotona, yksityinen lastenhoito...Hyviä, ja perheiden arkea helpottavia asioita.
Elintarvikkeiden alvia vähennetään nykyisestä 17 prosentista 12 prosenttiin ja tuloverotusta kevennetään kaikissa tuloluokissa kohdentuen erityisesti pienituloisiin uuden työtulovähennyksen avulla. Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja lisätään, yliopistojen toimintamäärärahat kasvavat.
Niin ja nuorten työpajatoimintaan satsataan lisää.
Hallitus kehittää nuorten työpajoja entistä enemmän syrjäytymisen estämiseksi. Jyrki Katainen, valtiovarainministeri, esittää näiden määrärahojen lisäystä jo toisessa budjettiesityksessään peräkkäin.
Talousarviossa raamitetaan myös valtionosuudet opetukseen ja kulttuuriin.
Se onkin kokonaan oma juttu se, kuuluuhaan tuohon kokonaisuuteen niin peruskoulut, toinen aste, kirjastot, museot, teatteri, sinfonia ja taiteen perusopetus.
Nämä linjaukset näkyvät ja kuuluvat kunnissa, myös Jyväskylän kaupunginvaltuustossa ja lautakunnissa. Eivätkä ne siten ole irrallaan paikallisestakaan päätöksenteosta.
Se on harmi ettemme saa ihmisiä innostumaan äänestämisestä ja sitä kautta vaikuttamisesta yhteisiin asioihin. Mitä sille voisi tehdä?
Itse yritän parhaani mukaan olla paikalla tilaisuuksissa, keskustella asioista, olla tavoitettavissa, perehtyä, valmistella, pitää yhteyttä ja tehdä töitä niiden asioiden eteen jotka koen merkitykselliseksi (Uudessakin) Jyväskylässä.
Tiedän, etteivät kaikki politiikan toimijat ja heihin liitetyt teot nosta politiikan imagoa, mutta jääkö moni hyvä asia julkisuuden varjoihin? Ovatko kaikki politiikan toimijat samanlaisia? Voiko asioita yleistää ja kuinka pitkälle?
Hallituksen ratkaisut vaikuttavat kuntien toimenpiteisiin ja rahoituksen ohjautumiseen eri toiminnoille. Sinivihreän hallituksen toinen talousarvioehdotus tuntui ainakin julkisuudessa rakentuneen varsin yksituumaisesti.
"Hallitus luonnehtii veroratkaisujen painopisteinä olevan työllisyyden edistäminen, talouskasvun ylläpitäminen sekä tervellisten elämäntapojen edistäminen ja verotuksen oikeudenmukaisuuden lisääminen" tiivistettiin samaisessa Nykypäivässä.
Terveellisten elämäntapojen edistäminen tarkoittaa tupakanhinnan nousua, ei vielä alkoholin, ennen kuin sen todelliset kustannusvaikutukset ja tuontiviinan vaikutus on laskettu. Talousarviossa kiinnitetään huomioita asumiseen ja siihen liittyviin ympäristönäkökulmiin mm. energiavustusten ja kotitalousvähennyksen kautta. Kotitalousvähennys mahdollistaa monien perheiden ja kotitalouksien tarvitsemien palvelujen hyödyntämisen kaiken ikäisten tarpeisiin. Niitä voi olla esimerkiksi perusparannus- ja kunnossapitotyöt kuten remontit, siivous, asiointipalvelut, lasten, sairaiden tai vammaisten ja vanhusten hoitaminen hoidettavan kotona, yksityinen lastenhoito...Hyviä, ja perheiden arkea helpottavia asioita.
Elintarvikkeiden alvia vähennetään nykyisestä 17 prosentista 12 prosenttiin ja tuloverotusta kevennetään kaikissa tuloluokissa kohdentuen erityisesti pienituloisiin uuden työtulovähennyksen avulla. Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja lisätään, yliopistojen toimintamäärärahat kasvavat.
Niin ja nuorten työpajatoimintaan satsataan lisää.
Hallitus kehittää nuorten työpajoja entistä enemmän syrjäytymisen estämiseksi. Jyrki Katainen, valtiovarainministeri, esittää näiden määrärahojen lisäystä jo toisessa budjettiesityksessään peräkkäin.
Talousarviossa raamitetaan myös valtionosuudet opetukseen ja kulttuuriin.
Se onkin kokonaan oma juttu se, kuuluuhaan tuohon kokonaisuuteen niin peruskoulut, toinen aste, kirjastot, museot, teatteri, sinfonia ja taiteen perusopetus.
Nämä linjaukset näkyvät ja kuuluvat kunnissa, myös Jyväskylän kaupunginvaltuustossa ja lautakunnissa. Eivätkä ne siten ole irrallaan paikallisestakaan päätöksenteosta.
torstai 28. elokuuta 2008
POPia peruskoulussa? ROKkia toisella asteella?
”Opetushenkilöstön täydennyskoulutus on yksi Perusopetus paremmaksi –ohjelman, eli POP-ohjelman painopisteitä” kerrotaan uusimmassa Opettaja-lehdessä. Ehdin selata lehteä vasta tänään. Yleensä luen sen joko ennen tai jälkeen Nykypäivää ja Hesaria perjantai-iltana. Huomenna odottavat jo uudet lehdet.
Perusopetus paremmaksi- ohjelman keskeisenä ajatuksena on tukea oppilaiden monipuolista kehitystä ja oppimista. Ensimmäisen kerran sain tähän ohjelmaan kosketuksen Kokoomuksen puoluevaltuustossa joskus viime talvena, jossa opetusministeri Sari Sarkomaa esitteli teemaa silloin paljon ajatuksia herättäneen yliopistouudistuskeskustelun yhteydessä.
Painopisteinä ovat opetusryhmien pienentäminen, erityisen tuen kehittäminen, kodin ja koulun yhteistyö, kerhotoiminta ja oppilaanohjauksen ja oppilashuollon palvelurakenteen kehittäminen.
Oppilashuoltoon ja sen resursointiin liittyvää keskustelua olemme käyneet Jyväskylässäkin taas tällä viikolla, olihan se valtuuston lista-asiana maanantaina. Ohjaukseen ja oppilashuoltoon satsaaminen on tärkeää. Osa nuorista tuntuu oireilevan koko ajan enemmän joka näkyy monella tapaa ja josta saamme valitettavan usein lukea lehdistäkin.
Omassa työssäni ammatillisen koulutuksen parissa ajankohtaisia aiheita ovat niveltiedot, kotiväenillat, hops- ja hojkskäytänteet, moniammatilliset tiimit, ohjauspalaverit, henkilökohtaiset opinpolut… Tulisiko opettajan hallita nämä kaikki ja paljon muuta ”perinteisen opettamisen” rinnalla? Ympäristöjärjestelmät, raportoinnit, työssäoppiminen, kansainväliset opiskelijavaihdot, henkilökohtaiset opinpolut, yrittäjyyspainotteisuus, näyttöjen arviointi, eri tutkintojen osien yhdistäminen, kilpailutoiminta ja valmentaminen, muuttuvat opetussuunnitelmat, verkko-opetus ym…
Ja se varsinainen opittava asia. Onko tämän päivän keskeisin asia ammatillisessa koulutuksessa oppimaan oppiminen vai jokin ammattialaan liittyvä tekninen osaaminen? Mitä taitoja työelämässä tarvitaan? Onko vuorovaikutustaidot, ryhmässä työskentely ja vastuunottaminen yksi tärkeimpiä? Entä mitä muuta ammattilaisen tulee hallita? Millä keinoin keskeisiä taitoja voidaan saavuttaa? Taas liuta kysymyksiä. Onneksi meillä on osaavat ammattilaiset, opettajat ja tukihenkilöt osaltaan vastaamassa edellisiin ja asettamassa lisää uusia, hyviä kysymyksiä.
Opettajien täydennyskoulutus on yksi keskeisiä POP-ohjelman painopisteitä ja sitä tarvitaankin muuttuvassa yhteiskunnassamme jossa oppilasryhmän ja jokaisen oppijan kanssa kohdattavat haasteetkin ovat muuttuneet.
ROK eli Ryhmä Onnistuu Kokeilemalla- "ohjelma" taas haastaa meitä uudenlaiseen ajatteluun oppimisesta ja työelämän vaatimista keskeisistä taidoista tulevaisuudessa. Täydennyskoulutus, mentorointi, opettajien työelämäjaksot sekä osaamisen jakaminen voivat antaa meille uusia eväitä kohdata tämän päivän haastava koulumaailma ja sen arki.
Tarvitaan siis sopivasti popia ja rokia, eikä haitaksi ole klassinenkaan sillä meillä on monia haasteita ja erilaisia, ihania nuoria. Ja maailman kenties paras opettajajoukko.
Perusopetus paremmaksi- ohjelman keskeisenä ajatuksena on tukea oppilaiden monipuolista kehitystä ja oppimista. Ensimmäisen kerran sain tähän ohjelmaan kosketuksen Kokoomuksen puoluevaltuustossa joskus viime talvena, jossa opetusministeri Sari Sarkomaa esitteli teemaa silloin paljon ajatuksia herättäneen yliopistouudistuskeskustelun yhteydessä.
Painopisteinä ovat opetusryhmien pienentäminen, erityisen tuen kehittäminen, kodin ja koulun yhteistyö, kerhotoiminta ja oppilaanohjauksen ja oppilashuollon palvelurakenteen kehittäminen.
Oppilashuoltoon ja sen resursointiin liittyvää keskustelua olemme käyneet Jyväskylässäkin taas tällä viikolla, olihan se valtuuston lista-asiana maanantaina. Ohjaukseen ja oppilashuoltoon satsaaminen on tärkeää. Osa nuorista tuntuu oireilevan koko ajan enemmän joka näkyy monella tapaa ja josta saamme valitettavan usein lukea lehdistäkin.
Omassa työssäni ammatillisen koulutuksen parissa ajankohtaisia aiheita ovat niveltiedot, kotiväenillat, hops- ja hojkskäytänteet, moniammatilliset tiimit, ohjauspalaverit, henkilökohtaiset opinpolut… Tulisiko opettajan hallita nämä kaikki ja paljon muuta ”perinteisen opettamisen” rinnalla? Ympäristöjärjestelmät, raportoinnit, työssäoppiminen, kansainväliset opiskelijavaihdot, henkilökohtaiset opinpolut, yrittäjyyspainotteisuus, näyttöjen arviointi, eri tutkintojen osien yhdistäminen, kilpailutoiminta ja valmentaminen, muuttuvat opetussuunnitelmat, verkko-opetus ym…
Ja se varsinainen opittava asia. Onko tämän päivän keskeisin asia ammatillisessa koulutuksessa oppimaan oppiminen vai jokin ammattialaan liittyvä tekninen osaaminen? Mitä taitoja työelämässä tarvitaan? Onko vuorovaikutustaidot, ryhmässä työskentely ja vastuunottaminen yksi tärkeimpiä? Entä mitä muuta ammattilaisen tulee hallita? Millä keinoin keskeisiä taitoja voidaan saavuttaa? Taas liuta kysymyksiä. Onneksi meillä on osaavat ammattilaiset, opettajat ja tukihenkilöt osaltaan vastaamassa edellisiin ja asettamassa lisää uusia, hyviä kysymyksiä.
Opettajien täydennyskoulutus on yksi keskeisiä POP-ohjelman painopisteitä ja sitä tarvitaankin muuttuvassa yhteiskunnassamme jossa oppilasryhmän ja jokaisen oppijan kanssa kohdattavat haasteetkin ovat muuttuneet.
ROK eli Ryhmä Onnistuu Kokeilemalla- "ohjelma" taas haastaa meitä uudenlaiseen ajatteluun oppimisesta ja työelämän vaatimista keskeisistä taidoista tulevaisuudessa. Täydennyskoulutus, mentorointi, opettajien työelämäjaksot sekä osaamisen jakaminen voivat antaa meille uusia eväitä kohdata tämän päivän haastava koulumaailma ja sen arki.
Tarvitaan siis sopivasti popia ja rokia, eikä haitaksi ole klassinenkaan sillä meillä on monia haasteita ja erilaisia, ihania nuoria. Ja maailman kenties paras opettajajoukko.
tiistai 26. elokuuta 2008
Taidetta elämässä
Antti totesi jutussa myöhemmin kuulijoiden arvuuttelevan kenestä eräs kappale kertoo, kuka onkaan kyseessä. Myönnän tehneeni itsekin niin. Ja vielä pahempaa; Taiteilijan kuunteleminen johdatti melko syvään itsetutkiskeluun ja arvopohdintaan. Eikä vain se kappale. Pahus kun muullakin musiikilla on minuun se vaikutus.
Harvoin istun yleisössä kuivin silmin ja joskus musiikin esittäminenkin tyrehtyy liikutukseen. Näin kävi taas viime viikolla asuinalueemme kirkossa jossa olimme mukana yhteislauluillassa soittamassa. Mukana tietenkin perheiden pienimmät joiden hellyttävät musiikkiesitykset sen saivat aikaan. Naurua ja itkua. Ihana tunne.
Tänään vieraillessamme mieheni kanssa kuvataiteilija Marja Kolun verstaassa ihastuin tauluun jonka mielelläni näkisin olohuoneen seinällämme. Se on odottanut oikeaa taulua ja kolmatta vuotta. Niin mekin. Mietin onko meillä tähän varaa? Taide on arvo sinänsä, kuulee usein sanottavan. Kernaasti näkisin että taide ja kulttuuriympäristömme huomioitaisiin myös muualla kun kulttuuribudjetissa, vaikkapa uusissa rakennuskohteissa. Mihin suuntaan on mentykin. Meidän rakennusbudjettiimme se ei vielä sopinut…
Arvopohdintaa olen kyllä harrastanut viime aikoina enemmänkin. Mitä kaikkea ympärillämme tapahtuu, millä vauhdilla ja seurauksilla? Jollei maailman tapahtumat pysähdytä meitä välillä pohtimaan sitä mihin olemme matkalla, kenen kanssa ja minkä puolesta, on moni kaunis ja hyvä asia turhaa. Usein joudumme pohdinnan keskelle täytenä yllätyksenä.
Etiikka, estetiikka, elämän tarkoitus. Miksi ja miten, mikä on olennaista? Elämässä on paljon hyviä kysymyksiä ja onneksi tosi monta hyvää vastausta. Parhaat niistä kuulee päivittäin kenties tulevilta taiteilijoilta, niiltä jotka päivän puuhistaan väsyneenä juuri nukahtivat ja joiden viattomia kasvoja katsoessani tiedän miksi olen.
Sen on joku taiteilija varmasti osannut pukea paremmin sanoiksi, maalannut tai säveltänyt.
Jokainen voi nähdä ja kuulla taiteessa oman tarinansa, sen vuoksi on luonnollista että se myös koskettaa meitä. Siitä voi saada lohtua, voimaa tai sen kautta voi purkaa monia ajatuksensa solmuja.
maanantai 25. elokuuta 2008
Rasvaprosentin hallintaa ja rakkautta liikuntaan
"Tämä on rakastuttamispaikka. Lapset pitää rakastuttaa liikuntaan" todettiin uusimman Sportin Hokkareita helteessä-jutussa.
Niin totta.
Lapset oppivat esimerkistä. Myös liikunnan iloa. Monissa lehdissä ja tilastoissa ihmetellään suomalaisten liikkumisen vähenemistä, varsinkin lasten ja nuorten. Pitäisikön meidän aikuisten katsoa peiliin? Kun samaan aikaan ylipainoisten ja diapetesta sairastavien määrä nousee.
Liikunta ja harrastaminen ylipäätään ei saa olla liian vakava asia, parhaimmillaan siitä nauttii ja sen parissa viihtyy koko perhe.
Viime äitienpäivänä sain lapsiltani ja heidän ihanalta isältään, aviomieheltäni, tuon aiemmin mainitsemani Sport-lehden vuosikerran lahjaksi.
Huumoria koeteltiin kun ensimmäinen numero tuli ja se käsitteli painonhallintaa ja ylimääräisten vyötärömakkaroiden kuriin saantia...
Silti raskaan päivän tai työviikon päätteeksi, miksei hemmotteluhetkenkin tarpeessa, maistuu ihana pala pizzaa tai suklaajäätelöä. Vaikka olen, ainakin teoreettisesti, pitänyt huolta kunnostani tutustumalla ajankohtaisiin artikkeleihin ja tiedän kuinka monta kilometriä tai punnerrusta nuo herkkuhetket vaativatkaan.
Onneksi elämän ei tarvitse olla pelkkää rasvaprosentin mittaamista ja kaloreitten laskemista. Tärkeää on huolehtia itsestä ja läheisistä, niin henkisesti kuin fyysisesti. Siinä onkin monta ulottuvuutta. Hyvinvointia on kun voi nauttia hyvästä ruuasta ja seurasta, iloita liikunnasta sopivin annoksin ja säännöllisesti. Yhdessä. Ei otsa kurtussa ja liian vakavasti. Ei ihan jokaista hiilaria karttaen.
Tänään Mustalammen lasten leikkimielisissä olympialaisissa tunnelma oli korkealla ja niin pienet kuin vähän isommatkin lapset saivat ansaitsemansa palkinnon; liikunnan ja osallistumisen riemun yhdessä kavereiden kanssa. Pillimehua ja lakua unohtamatta!
Ja ehken jollain lapsista syttyi yhä vahvempi kipinä. Siihen meidän aikuisten tulee puhaltaa ja kannustaa omalla liikkumiseen kannustavalla esimerkillämme.
Niin totta.
Lapset oppivat esimerkistä. Myös liikunnan iloa. Monissa lehdissä ja tilastoissa ihmetellään suomalaisten liikkumisen vähenemistä, varsinkin lasten ja nuorten. Pitäisikön meidän aikuisten katsoa peiliin? Kun samaan aikaan ylipainoisten ja diapetesta sairastavien määrä nousee.
Liikunta ja harrastaminen ylipäätään ei saa olla liian vakava asia, parhaimmillaan siitä nauttii ja sen parissa viihtyy koko perhe.
Viime äitienpäivänä sain lapsiltani ja heidän ihanalta isältään, aviomieheltäni, tuon aiemmin mainitsemani Sport-lehden vuosikerran lahjaksi.
Huumoria koeteltiin kun ensimmäinen numero tuli ja se käsitteli painonhallintaa ja ylimääräisten vyötärömakkaroiden kuriin saantia...
Silti raskaan päivän tai työviikon päätteeksi, miksei hemmotteluhetkenkin tarpeessa, maistuu ihana pala pizzaa tai suklaajäätelöä. Vaikka olen, ainakin teoreettisesti, pitänyt huolta kunnostani tutustumalla ajankohtaisiin artikkeleihin ja tiedän kuinka monta kilometriä tai punnerrusta nuo herkkuhetket vaativatkaan.
Onneksi elämän ei tarvitse olla pelkkää rasvaprosentin mittaamista ja kaloreitten laskemista. Tärkeää on huolehtia itsestä ja läheisistä, niin henkisesti kuin fyysisesti. Siinä onkin monta ulottuvuutta. Hyvinvointia on kun voi nauttia hyvästä ruuasta ja seurasta, iloita liikunnasta sopivin annoksin ja säännöllisesti. Yhdessä. Ei otsa kurtussa ja liian vakavasti. Ei ihan jokaista hiilaria karttaen.
Tänään Mustalammen lasten leikkimielisissä olympialaisissa tunnelma oli korkealla ja niin pienet kuin vähän isommatkin lapset saivat ansaitsemansa palkinnon; liikunnan ja osallistumisen riemun yhdessä kavereiden kanssa. Pillimehua ja lakua unohtamatta!
Ja ehken jollain lapsista syttyi yhä vahvempi kipinä. Siihen meidän aikuisten tulee puhaltaa ja kannustaa omalla liikkumiseen kannustavalla esimerkillämme.
sunnuntai 24. elokuuta 2008
Jatkuvaa työtä
Jatkuvaa työtä
"Art demands dogged work. Work in spite of everything and continuous observation"
Näin sanoo Vincent Van Gogh jääkaappimme oven magneetissa joka on mieheni pieni tuliainen minulle Amsterdamista muutama vuosi takaperin, tämän valtuustokauden alussa. Kaipa se kuvasti luottamustehtävieni hoitoa ja niihin paneutumista kulttuuri- ja nuorisolautakunnan varapuheenjohtajana. Silloin kun Jyväskylän taloutta tasapainoitettiin. Työtä kulttuurin ja nuorison hyväksi.
Paljon hyviä asioita on saatu aikaan; mm. Kuokkalaan kirjasto-ja nuorisotila.
Paljon on vielä tehtävää ja paljon opittavaa.
"Art demands dogged work. Work in spite of everything and continuous observation"
Näin sanoo Vincent Van Gogh jääkaappimme oven magneetissa joka on mieheni pieni tuliainen minulle Amsterdamista muutama vuosi takaperin, tämän valtuustokauden alussa. Kaipa se kuvasti luottamustehtävieni hoitoa ja niihin paneutumista kulttuuri- ja nuorisolautakunnan varapuheenjohtajana. Silloin kun Jyväskylän taloutta tasapainoitettiin. Työtä kulttuurin ja nuorison hyväksi.
Paljon hyviä asioita on saatu aikaan; mm. Kuokkalaan kirjasto-ja nuorisotila.
Paljon on vielä tehtävää ja paljon opittavaa.
lauantai 23. elokuuta 2008
Toivoa toreilta?
Toivotalkoot Puistotorilla, kannustusta Kauppatorilta, entäpä mitalit keihäästä?
Yhdessä läpikäydyt ja jo pieneksi jääneet vaatteet ja kuopuksemme valitsema nalle.
Ne mukanamme suuntasimme lasten kanssa aamulla Puistotorille kirppikseen jonka tuotto meni hyvää tarkoitukseen, MLL:lle (Mannerheimin lastensuojeluliitto). Oli hienoa taas tavata tuttuja ja tuntemattomia perheitä. Myös Kauppatorilla. Kiitos kannustuksesta ja palautteesta!
Keihään kisaa seuratessamme mietin miksi urheilun ja kulttuurin välillä tuntuu olevan juopa. Aina niitä erotellaan. Vai erotellaanko ihmisiä jotka sujuvasti soittavat ja pitävät huolta kunnostaan, tai osallistuvat kulttuuritapahtumiin ja toisaalla jääkiekko-otteluun? Monissa tutuissani urheilu ja kulttuuri, ruumiin ja sielun kultuuri, tunne, hiki ja syke, fiilis, kantharsis, tuntuu olevan yhtä.
Mitenkähän yhteiselo Uuden Jyväskylän Kulttuurinuorisojaliikuntalautakunnassa?
Onko näiden asioiden hallinnollinen yhdistyminen todellinen uhka vai mahdollisuus nuorisomme ja kaikkien kuntalaisten hyvinvoinnille ja ennnaltaehkäisevälle työlle? Sitä pohdin kun pronssi tuli.
Hyvä Suomi.
Yhdessä läpikäydyt ja jo pieneksi jääneet vaatteet ja kuopuksemme valitsema nalle.
Ne mukanamme suuntasimme lasten kanssa aamulla Puistotorille kirppikseen jonka tuotto meni hyvää tarkoitukseen, MLL:lle (Mannerheimin lastensuojeluliitto). Oli hienoa taas tavata tuttuja ja tuntemattomia perheitä. Myös Kauppatorilla. Kiitos kannustuksesta ja palautteesta!
Keihään kisaa seuratessamme mietin miksi urheilun ja kulttuurin välillä tuntuu olevan juopa. Aina niitä erotellaan. Vai erotellaanko ihmisiä jotka sujuvasti soittavat ja pitävät huolta kunnostaan, tai osallistuvat kulttuuritapahtumiin ja toisaalla jääkiekko-otteluun? Monissa tutuissani urheilu ja kulttuuri, ruumiin ja sielun kultuuri, tunne, hiki ja syke, fiilis, kantharsis, tuntuu olevan yhtä.
Mitenkähän yhteiselo Uuden Jyväskylän Kulttuurinuorisojaliikuntalautakunnassa?
Onko näiden asioiden hallinnollinen yhdistyminen todellinen uhka vai mahdollisuus nuorisomme ja kaikkien kuntalaisten hyvinvoinnille ja ennnaltaehkäisevälle työlle? Sitä pohdin kun pronssi tuli.
Hyvä Suomi.
perjantai 22. elokuuta 2008
Onko se Jyväskylä sivistynyt Jyväskylä? Blogin alkua ja konserttisalin juuria
Oppia ikä kaikki
Uusi teknologia luo mahdollisuuksia ja pitäisi kai olla jo arkipäivääkin yhtenä oppimisympäristönä. Tätäkin pohdittiin kampusseminaarissa tällä viikolla. Yritän lunastaa tietoyhteiskunnan vaatimukset ja pysyä ajan hermoilla. Silti vasta nyt ekaa kertaa blogin äärellä.
Mistäpä siis aloittaa?
Koulutus ja oppiminen on taas koskettanut monesta näkovinkkelistä
Tärkeimpänä varmasti esikoisen eskarin aloitus pari viikkoa sitten. Kumpaakohan jännitti enemmän, äitiä vai tytärtä? Isästä, pikkuveljestä ja anopista puhumattakaan.
Kello oli 7.55 halasimme, isoa reppua selässä kantava pieni neiti ryhdisti päänsä ja nieli kyyneleensä marssiessaan jonon viimeisenä koulubussiin matkalla kohti suurta tuntematonta, evakkokoulua. Sumein silmin lähdin ajamaan työpaikalle, mielessä niin monta asiaa ja kasvun paikkaa viimeisen kuuden vuoden ajalta... Eikä kyyneliä voinut välttää.
Etukäteen olimme iloinneet "ihanasta opesta" jonka maine oli jo kiirinyt monesta suunnasta ja lapsen suusta. Ja tiesin että meidänkin pienokaisemme tulee pärjäämään hänen ohjauksessaan. Tutusmispäivä vanhemmille ja uusille eskareille vahvisti sen todeksi. Oppimis- ja ihmiskäsitys, kunnoitus ja aito välittäminen. Olimme turvallisin mielin.
Hakiessani tyttäremme ensimmäisen päivän päätteeksi tiesin, että kaikki sujuu hyvin. Turvallinen oppimispolun alku on raivattu.
Tämän päivän opettajalta vaaditaan paljon. Niin siltä pieneltä oppijaltakin.
Miten tärkeää välittäminen onkaan. Ja jatkuva oppiminen.
Vaikeita päätöksiä, monia näkökulmia
Koulun ja oppilaitoksen johtamisen vastuuhenkilöt joutuvat jatkuvasti vaikeiden asioiden äärelle; kun on hiljaista, kaikki lienee hyvin.
Mutta kun hiljaista hetkeä ei tahdo tulla, ei vaikka sen varaisi!
Entäpä jos ihmiset eivät enää innostuisikaan, eivät toisi sieluaan, osaamistaan mukaan, unohtaisivat intohimon palon. Silloin olisi hiljaista. Olisiko silloin helpompaa?
Kun haluaa aikaan keskustelua tai muutosta kohti tulevaisuutta ei voine välttää dialogia, erilaisia ajatuksia, hienoja oivalluksia ja: taas lisää työtä vaativia toimia. Matkalla kohti parempaa. Joukossa viisaus tiivistyy, kuten filosofi Ollila totesi reilu viikko sitten seminaarissa ja sai aikaan jonkinlaista liikettä, ajatusten vaihtoa ja ehkä myös pienen pientä näkökulman avautumista. Siitä on hyvä lähteä kohti Uutta Jyväskylää. Avautuiko näkökulma tarpeeksi, jää kysymykseksi.
Onko se Jyväskylä sivistynyt Jyväskylä?
Onko sillä tarjota taidetta, kulttuuria ja osaamista jatkossakin? Vaatiiko se kansalaisten aktiivisuutta ja järjestäytymistä tietyn asian ääreen, vaatimaan? Mikä minulla on mennyt ohi? Haluttiinko minut(kin) mukaan vai eikä tietoisesti haluttu? Siinä ensimmäiset mietteet kun tiistaiaamuna avasin paikallislehden ja näin uutisoinnit. Konserttisalille miljoona. Kun se tehdään näin ja tähän.
Hyvän asian puolesta. Hyvä joukko ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat saaneet tärkeitä asioita aikaan. Ihmisiä, joita arvostan.
Aiheesta toden totta keskusteltiin töissä, vapaa-ajalla ja monissa yhteyksissä. Kuuntelin. Ajattelin ja odotin.
Mikä olisi oikea tapa edetä?
Viime talven tuota asiaa pohdimme kaupunginjohtajan nimeämässä konserttisalityöryhmässä. Mikä olisi oikea paikka? Mikä on olennaista? Mikä on mahdollista? Mikä on parasta?
Olen mielelläni mukana yhteistyössä tavoitteen saavuttamiseksi. Edelleen. Teen työtä sen puolesta jatkossakin. Sillä se on yhteinen. Edelleen. Ja uskon, että Uusi Jyväskylä on sivistynyt kulttuurikaupunki, nyt ja tulevaisuudessa. Siksipä tänne aikoinaan muutin ja tänne jäin. Ja sen eteen haluan tehdä töitä. Jatkossakin. Nöyränä ja nuorena, toivottavasti jatkossakin tuorein ajatuksin.
Uusi teknologia luo mahdollisuuksia ja pitäisi kai olla jo arkipäivääkin yhtenä oppimisympäristönä. Tätäkin pohdittiin kampusseminaarissa tällä viikolla. Yritän lunastaa tietoyhteiskunnan vaatimukset ja pysyä ajan hermoilla. Silti vasta nyt ekaa kertaa blogin äärellä.
Mistäpä siis aloittaa?
Koulutus ja oppiminen on taas koskettanut monesta näkovinkkelistä
Tärkeimpänä varmasti esikoisen eskarin aloitus pari viikkoa sitten. Kumpaakohan jännitti enemmän, äitiä vai tytärtä? Isästä, pikkuveljestä ja anopista puhumattakaan.
Kello oli 7.55 halasimme, isoa reppua selässä kantava pieni neiti ryhdisti päänsä ja nieli kyyneleensä marssiessaan jonon viimeisenä koulubussiin matkalla kohti suurta tuntematonta, evakkokoulua. Sumein silmin lähdin ajamaan työpaikalle, mielessä niin monta asiaa ja kasvun paikkaa viimeisen kuuden vuoden ajalta... Eikä kyyneliä voinut välttää.
Etukäteen olimme iloinneet "ihanasta opesta" jonka maine oli jo kiirinyt monesta suunnasta ja lapsen suusta. Ja tiesin että meidänkin pienokaisemme tulee pärjäämään hänen ohjauksessaan. Tutusmispäivä vanhemmille ja uusille eskareille vahvisti sen todeksi. Oppimis- ja ihmiskäsitys, kunnoitus ja aito välittäminen. Olimme turvallisin mielin.
Hakiessani tyttäremme ensimmäisen päivän päätteeksi tiesin, että kaikki sujuu hyvin. Turvallinen oppimispolun alku on raivattu.
Tämän päivän opettajalta vaaditaan paljon. Niin siltä pieneltä oppijaltakin.
Miten tärkeää välittäminen onkaan. Ja jatkuva oppiminen.
Vaikeita päätöksiä, monia näkökulmia
Koulun ja oppilaitoksen johtamisen vastuuhenkilöt joutuvat jatkuvasti vaikeiden asioiden äärelle; kun on hiljaista, kaikki lienee hyvin.
Mutta kun hiljaista hetkeä ei tahdo tulla, ei vaikka sen varaisi!
Entäpä jos ihmiset eivät enää innostuisikaan, eivät toisi sieluaan, osaamistaan mukaan, unohtaisivat intohimon palon. Silloin olisi hiljaista. Olisiko silloin helpompaa?
Kun haluaa aikaan keskustelua tai muutosta kohti tulevaisuutta ei voine välttää dialogia, erilaisia ajatuksia, hienoja oivalluksia ja: taas lisää työtä vaativia toimia. Matkalla kohti parempaa. Joukossa viisaus tiivistyy, kuten filosofi Ollila totesi reilu viikko sitten seminaarissa ja sai aikaan jonkinlaista liikettä, ajatusten vaihtoa ja ehkä myös pienen pientä näkökulman avautumista. Siitä on hyvä lähteä kohti Uutta Jyväskylää. Avautuiko näkökulma tarpeeksi, jää kysymykseksi.
Onko se Jyväskylä sivistynyt Jyväskylä?
Onko sillä tarjota taidetta, kulttuuria ja osaamista jatkossakin? Vaatiiko se kansalaisten aktiivisuutta ja järjestäytymistä tietyn asian ääreen, vaatimaan? Mikä minulla on mennyt ohi? Haluttiinko minut(kin) mukaan vai eikä tietoisesti haluttu? Siinä ensimmäiset mietteet kun tiistaiaamuna avasin paikallislehden ja näin uutisoinnit. Konserttisalille miljoona. Kun se tehdään näin ja tähän.
Hyvän asian puolesta. Hyvä joukko ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat saaneet tärkeitä asioita aikaan. Ihmisiä, joita arvostan.
Aiheesta toden totta keskusteltiin töissä, vapaa-ajalla ja monissa yhteyksissä. Kuuntelin. Ajattelin ja odotin.
Mikä olisi oikea tapa edetä?
Viime talven tuota asiaa pohdimme kaupunginjohtajan nimeämässä konserttisalityöryhmässä. Mikä olisi oikea paikka? Mikä on olennaista? Mikä on mahdollista? Mikä on parasta?
Olen mielelläni mukana yhteistyössä tavoitteen saavuttamiseksi. Edelleen. Teen työtä sen puolesta jatkossakin. Sillä se on yhteinen. Edelleen. Ja uskon, että Uusi Jyväskylä on sivistynyt kulttuurikaupunki, nyt ja tulevaisuudessa. Siksipä tänne aikoinaan muutin ja tänne jäin. Ja sen eteen haluan tehdä töitä. Jatkossakin. Nöyränä ja nuorena, toivottavasti jatkossakin tuorein ajatuksin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)