Oppia ikä kaikki
Uusi teknologia luo mahdollisuuksia ja pitäisi kai olla jo arkipäivääkin yhtenä oppimisympäristönä. Tätäkin pohdittiin kampusseminaarissa tällä viikolla. Yritän lunastaa tietoyhteiskunnan vaatimukset ja pysyä ajan hermoilla. Silti vasta nyt ekaa kertaa blogin äärellä.
Mistäpä siis aloittaa?
Koulutus ja oppiminen on taas koskettanut monesta näkovinkkelistä
Tärkeimpänä varmasti esikoisen eskarin aloitus pari viikkoa sitten. Kumpaakohan jännitti enemmän, äitiä vai tytärtä? Isästä, pikkuveljestä ja anopista puhumattakaan.
Kello oli 7.55 halasimme, isoa reppua selässä kantava pieni neiti ryhdisti päänsä ja nieli kyyneleensä marssiessaan jonon viimeisenä koulubussiin matkalla kohti suurta tuntematonta, evakkokoulua. Sumein silmin lähdin ajamaan työpaikalle, mielessä niin monta asiaa ja kasvun paikkaa viimeisen kuuden vuoden ajalta... Eikä kyyneliä voinut välttää.
Etukäteen olimme iloinneet "ihanasta opesta" jonka maine oli jo kiirinyt monesta suunnasta ja lapsen suusta. Ja tiesin että meidänkin pienokaisemme tulee pärjäämään hänen ohjauksessaan. Tutusmispäivä vanhemmille ja uusille eskareille vahvisti sen todeksi. Oppimis- ja ihmiskäsitys, kunnoitus ja aito välittäminen. Olimme turvallisin mielin.
Hakiessani tyttäremme ensimmäisen päivän päätteeksi tiesin, että kaikki sujuu hyvin. Turvallinen oppimispolun alku on raivattu.
Tämän päivän opettajalta vaaditaan paljon. Niin siltä pieneltä oppijaltakin.
Miten tärkeää välittäminen onkaan. Ja jatkuva oppiminen.
Vaikeita päätöksiä, monia näkökulmia
Koulun ja oppilaitoksen johtamisen vastuuhenkilöt joutuvat jatkuvasti vaikeiden asioiden äärelle; kun on hiljaista, kaikki lienee hyvin.
Mutta kun hiljaista hetkeä ei tahdo tulla, ei vaikka sen varaisi!
Entäpä jos ihmiset eivät enää innostuisikaan, eivät toisi sieluaan, osaamistaan mukaan, unohtaisivat intohimon palon. Silloin olisi hiljaista. Olisiko silloin helpompaa?
Kun haluaa aikaan keskustelua tai muutosta kohti tulevaisuutta ei voine välttää dialogia, erilaisia ajatuksia, hienoja oivalluksia ja: taas lisää työtä vaativia toimia. Matkalla kohti parempaa. Joukossa viisaus tiivistyy, kuten filosofi Ollila totesi reilu viikko sitten seminaarissa ja sai aikaan jonkinlaista liikettä, ajatusten vaihtoa ja ehkä myös pienen pientä näkökulman avautumista. Siitä on hyvä lähteä kohti Uutta Jyväskylää. Avautuiko näkökulma tarpeeksi, jää kysymykseksi.
Onko se Jyväskylä sivistynyt Jyväskylä?
Onko sillä tarjota taidetta, kulttuuria ja osaamista jatkossakin? Vaatiiko se kansalaisten aktiivisuutta ja järjestäytymistä tietyn asian ääreen, vaatimaan? Mikä minulla on mennyt ohi? Haluttiinko minut(kin) mukaan vai eikä tietoisesti haluttu? Siinä ensimmäiset mietteet kun tiistaiaamuna avasin paikallislehden ja näin uutisoinnit. Konserttisalille miljoona. Kun se tehdään näin ja tähän.
Hyvän asian puolesta. Hyvä joukko ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat saaneet tärkeitä asioita aikaan. Ihmisiä, joita arvostan.
Aiheesta toden totta keskusteltiin töissä, vapaa-ajalla ja monissa yhteyksissä. Kuuntelin. Ajattelin ja odotin.
Mikä olisi oikea tapa edetä?
Viime talven tuota asiaa pohdimme kaupunginjohtajan nimeämässä konserttisalityöryhmässä. Mikä olisi oikea paikka? Mikä on olennaista? Mikä on mahdollista? Mikä on parasta?
Olen mielelläni mukana yhteistyössä tavoitteen saavuttamiseksi. Edelleen. Teen työtä sen puolesta jatkossakin. Sillä se on yhteinen. Edelleen. Ja uskon, että Uusi Jyväskylä on sivistynyt kulttuurikaupunki, nyt ja tulevaisuudessa. Siksipä tänne aikoinaan muutin ja tänne jäin. Ja sen eteen haluan tehdä töitä. Jatkossakin. Nöyränä ja nuorena, toivottavasti jatkossakin tuorein ajatuksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti