sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Keski-Suomesta kohti uutta vuotta

Näin vuoden pian vaihtuessa seuraavaan kokoan keskeisiä ajatuksia, aiheita, kysymyksiä ja teemoja Keski-Suomen kunnista ja kuntalaisten kanssa käymistäni keskusteluista.  Kävin loppuvuodesta erilaisissa tapahtumissa Kuhmoisissa, Viitasaarella, Joutsassa, Jämsässä, Saarijärvellä, Hankasalmella, Äänekoskella, Luhangassa, Laukaassa ja Jyväskylässä.  Mielipiteitä on vaihdettu niin teltoilla kuin eri teemaan liittyvissä tilaisuuksissa ja palautetta tullut myös muiden kuntien asukkailta. Kiitos!
Saarijärvellä Kokoomuksen teltalla

Keskeisiä keskustelun aiheita oli työ, talous ja nuorten koulutus, lapsiperheiden erilaiset elämäntilanteet ja viimeaikaiset karut tapahtumat.

Tietenkin tasa-arvoinen avioliittolaki oli ajankohtainen yksittäinen keskustelunaihe eduskunnasta ja se jakoi mielipiteitä. Keskustelimme paljon myös nuorten osaamisesta ja koulutusmahdollisuuksista tänä päivänä sekä kansainvälisyydestä. Sotea, uudistuksia ja hallitustyötä unohtamatta.

 Sosiaali- ja terveyspalvelut hämmentää vaikka uudistustarve tiedostetaan

Uudistus koettiin tarpeellisena, kunhan varmistetaan laatu ja kustannustaso sekä palvelut riittävän lähellä kuntalaista. Erikoissairaanhoitoon ja harvinaisempiin toimenpiteisiin pääsee kauemmaksikin- tuli esiin useilla paikkakunnilla. Ambulanssi, perusterveydenhoito ja vanhustenhoito nostettiin tärkeäksi turvallisuudenkin näkökulmasta. Miten pidetään kulut kurissa? Auttaako uudistus? Miten yrittäjät huomioidaan tässä sotemuutoksessa? Näistä kysymyksistä keskusteltiin.

Joutsassa esittäytymässä
Varhaiskasvatus- Kokoomuksen koulutuskiertueella




Ammatillinen koulutus ja lukio on tärkeä aihe  kaikenikäisille

On tärkeää panostaa lastemme ja nuortemme koulutukseen vaikka nyt onkin työttömyyttä- todetiin erityisesti isovanhempien ja lapsiperheiden kanssa käydyissä keskusteluissa.  Nuorten osaaminen ja työllistyminen on varmistettava. Lukio omalla paikkakunnalla pitää kylän virkeänä ja nuorten koulumatkat kohtuullisena. Todettiin myös, että vaikka ei olisi omaa ylläpidettävää lukiota tulevaisuudessa olisi toimipisteen säilyminen kylän kannalta merkittävää. Meidän kunnan oppilasmäärät on pienentyneet. Mistä lisää lapsiperheitä asukkaiksi?- huoli nuosi joissakin ikärakenteeltaan vanhemmissa kunnissa erityisesti keskusteluun.

Äänekoskella- Pokella Joulumyyjäisissä
     Laatu pitää muistaa ja nuorten valinnanmahdollisuus. Meillä on osaavia opettajia Suomessa.Ammatillinen koulutus on yhä tärkeämpää. Onko järkevää nostaa oppivelvollisuusikää? Eikö täsmätoimet nuorille olisi parempi vaihtoehto? 
   Näistäkin asioista juteltiin koulutus- ja oppilaitoskeskusteluissa.





Kirkkopuistossa ennen valtuustoa - mielenosoitusta vastaanottamassa
     Yrittäjiä ei saa unohtaa! 

Miksi on niin vaikeaa aloittaa yritys Suomessa? Kouluissakin on hyvä panostaa yrittäjämäiseen toimintatapaan. Kunnat ja valtio ei yksin elätä meitä suomalaisia.  Mistä lisää yrityksiä ja työtä? Osataanko kunnissa kilpailuttaa niin että paikallinen yrityskin pääsee mukaan? Kotimainen työ on tärkeää. Katso meidän kylänraittia ja tyhjiä liikehuoneistoja, mitä keksimme tilalle? Asenne ja tuki on tärkeä. Miksei yrittäjiä kannusteta ja arvosteta? Monia kansainvälisiä asioita voi toteuttaa pieneltäkin paikkakunnalta. - Tässä keskeisiä työhön ja yrittämiseen liittyviä näkökulmia.


   Alueen omat vahvuudet ja haasteet

Puu ja metsämme sekä bioenergia ovat yhä tärkeämpiä meille tulevaisuudessa. Kunnan talous ja päätöksenteko tulee olla sujuvaa sekä yhteishenkeä asioiden ratkaisemisessa. Kansanedustajan on hyvä osata ja ymmärtää kunnallista päätöksentekoa ja lakien vaikutuksia. Missä toimissa sinä olet toiminut? - oli usein kuultu kysymys. Tiestön kunto ja paikkakunnan ja yritysten saavutettavuus on elinehto. Meidän kunnassa kulttuuri- ja liikuntapalvelut on lähellä perheitä, täällä on hyvä asua.  Vesistö ja kesäasukkaat vahvuutena; miten helpotetaan mökkiläisten paikkakunnalle muuttoa? - Usein käytyjä keskustelun teemoja.

  Kulttuuri ja liikunta on tärkeitä hyvinvointimme edistäjiä. 

Meillä on tosi paljon sen alan osaamistakin. Voisi syntyä enemmänkin yrityksiä hyvinvointialalle. Lasten ja nuorten on tärkeää voida harrastaa.  Kohtuuhintaiset palvelut on tärkeitä kaikenikäisille.


Sinuhen ja Hennan kanssa Kävelykadulla
Mikaelin kanssa Kävelykadulla
Suomen itsenäisyyttä juhlimaan Luonetjärvelle

Virheistä saa ja pitää ottaa opiksi


On katsottava eteenpäin. Kuka olisi osannut arvata näin pitkän laman. Töitä tarvitaan, työttömyys on suuri. Ei hallituksella ole ollut helppoa, vastuunkanto on raskasta. Suomessa on älyttömän hyvä asua, ei valiteta turhasta. - kritiikkiä, mutta ymmärrystäkin ja laajempaa näkökulmaa Suomen taloustilanteeseen, muutostarpeeseen ja Keski-Suomen tulevaisuuteen nousi keskusteluissa.

Kiitos rakentavista keskusteluista, tervetuloa joukkueeseen!
      
Luhangassa pääministerin kanssa - kiertue jatkui Laukaaseen, Jyväskylään ja Jämsään