sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Hyvinvointia luovuuden ja taitoaineiden kautta

Hyvinvointia luovuuden sekä taito- ja taideaineiden kautta


Keskustelimme mieheni kanssa tänään aamupalapöydässä taito-ja taideaineiden merkityksestä sekä niistä konkreeteista toimista mitä niiden kautta voisi tuoda koulumaailmaan. Hyvinvointia ja ennaltaehkäisyä.

Kun tavoitteenamme on luovuuden edistäminen koulutuksessa, edellyttää se luottamusta lapsen ja nuoren kykyyn hyödyntää omia luovia voimavarojaan.
Luovuus ja ongelmienratkaisukyky eivät kehity sattumanvaraisesti vaan sitä voidaan edistää pedagogisin ratkaisuin. Valitettavan usein lasten ja nuorten luovien voimavarojen kehittäminen jää suorituspaineiden alle. Koulujärjestelmässä tieto- ja osaamistarpeiden vaatimukset lisääntyvät tiedon lisääntymisen ja yhteiskunnan muuttumisen vuoksi. Silloin mahdollisuudet keskittyviin ja aikaakin vieviin syventäviin opintoihin ei ole. Eikä näin ollen ennaltaehkäisevän kasvatuksen ja hoidon merkitystä vahvisteta.

Teot ovat kauneinta puhetta. Me voimme huomioida taito- ja taideaineiden merkityksen varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa yleissivistävässä koulutuksessa ja aina opettajien koulutuksessa. Vähentämällä tarpeettoman informaation määrää oppiaineissa sallimme luovuuden ja taitoaineiden oppimisen. Keskustelun ja kyseenalaistamisen salliminen voi ylläpitää luovuuden kulttuuria. Avoin ja erilaisuutta salliva ilmapiiri on edellytys luovuudelle.

Me voimme edistää taito - ja taideaineiden asemaa yleissivistävässä koulutuksessa tuntikehyksistä päätettäessä. Eriyttämällä opetusta huomioimme eri tavoin lahjakkaat lapset. Osaamista tunnustamalla voimme hyödyntää nuoren taideharrastuksen osaksi valinnaisia tai syventäviä opintoja toisella asteella.

Painopistettä tulisi siis siirtää määrästä laatuun. Erilaisia tapoja panostaa taideaineisiin on muitakin kun tuntimäärän kasvattaminen.

Luku sekä taito-ja taideaineiden vuorovaikutus voidaan toteuttaa esimerkiksi musiikin ja matematiikan yhteyden korostamisella tai kuvataiteen ja vaikkapa luonnontieteellisten ilmiöiden yhdistämisellä sekä hyödyntämällä harrastuskerhojen, taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten ja taiteilijoiden yhteistyötä. Hyvä esimerkki tästä on esimerkiksi Kulttuuriaitan toiminta. Myös riittävät harrastusmahdollisuudet, kuten tavoitteellinen taiteen perusopetus, ja siihen riittävä resursointi kuntaosuuksista päätettäessä antaisi useammalle lapselle ja nuorelle mahdollisuuden itsensä ilmaisemiseen ja kehittämiseen. Tämä varmasti näkyy ja kuuluu myös perheiden arjessa. Ja antaa hyviä eväitä ammattiin kuin ammattiin jatkossa.

Jokainen lapsi joka löytää omat lahjansa voi suunnata positiivista energiaa ja iloita siitä harrastuksen tai ammatin kautta. Koulu voikin tukea oppilasta löytämään omat lahjansa ja vahvuutensa ja motivoida harrastamaan tai opiskelemaan sitä, mistä nauttii. Oppilaiden ja opiskelijan hyvinvointia voimme edistää ja seurata laatimalla koulutusorganisaatioissa vuosittain hyvinvointikertomus ja sisällyttämällä kaikki oppilaan tai opiskelijan hyvinvointiin tähtäävät toimet osaksi koulutuksen laadunhallintaa ja laatujärjestelmää.

Loppujen lopuksi kyse on muustakin kuin pelkästään rahasta, enemmän taas tahtotilasta ja arvovalinnoista. Riittävän pienet ryhmäkoot toki vaativat meiltä resursointia, osa edellä mainituista on toteutettavissa yhteistyötä lisäämällä ja toimintatapojamme kehittämällä.

lauantai 27. syyskuuta 2008

miten sinä voit

Kurkussa tuntui iso möntti seuratessa torstaina uutisointia seminaarin keskeltä ja yrittäessä saada miestäni kiinni varmistaakseni että kaikki on hyvin Keuruulla.

Anonyymin kommenteissa tarjottiin ratkaisuksi veronkorotus ja raha.
Onko veronkorotukset oikea ratkaisu vastaavan ennakointiin? Ei kai kaikki voi olla pelkästään rahasta kiinni. Se vasta olisikin surullista. Ei kai välittämistä voi ostaa, rakkautta ja huolehtimista perheen jäsenten kesken, toisen ihmisen vaikkapa koulukaverin tai työtoverin kuulumisen kyselemistä, uskallusta puuttua kiusaamiseen, rajojen asettamista. Ne ovat enemmänkin arvoasioita.

Tarvitaan osaavia ammattilaisia, ja koulutusta opettajille erityistarpeisiin vastaamiseen, riittävää moniammatillista tukea lapsille ja nuorille. ja niin, näihin tarvitaan resursointia ja voimavarojen suuntaamista.
Tulisiko sen kohdistua ennen kaikkea perheiden tarpeisiin ja lapsien harrastus ja itseilmaisumahdollisuuksiin, vanhempien jaksamisen tukemiseen...

Asioita ei tehdä paremmaksi kyynisyydellä tai toisia ihmisiä haukkumalla tai arvostelemalla. Niihin voidaan vaikuttaa itse, me ihan jokainen. Lähtien vaikkapa omista rakkaista ihmisistä, perheen jäsenistä ja ystävistä.
Miten sinä voit tänään? - kysymys on hyvä alku

tiistai 23. syyskuuta 2008

ennakointia, välittämistä, huolenpitoa - surullinen päivä

Tekstiviesti mieheltäni tavoitti minut puolen päivän jälkeen Helsingistä kokouspaikan ulko-ovelta ja kyyneltä ei voinut estää.
Uutiset kännykässä varmistivat surusanoman.
"Kouluammuskelija surmasi yhdeksän". Iltauutisissa tuo luku oli noussut kymmeneen sekä surmansa sai myös ammuskelija.

Miksi ihmeessä tällaista tapahtuu?
Miten vastaavaa voisi ennaltaehkäistä? Vai ruokkivatko aiemmat tapaukset aina vaan uusia? Ei kai mediaa ja verkkoa voi yksistään syyttää?

Paluumatkalla Jyväskylään ennalta aikomani tehtävät työkoneella tuntuivat varsin turhilta tämän tapahtuman rinnalla. Huomisen aamupalaverin valmistelun keskeytti koko ajan miettiminen kuinka tuollaisessa tilanteessa voi toimia. Onko oppilaitosten rehtoreiden, päälliköiden ja opettajien työ nykyään kriisivalmiuksien ylläpitämista ja tiedottamista? Voisiko se vielä olla muutakin, sitä minkä takia suurin osa innokkaista ja ihanista nuorista tulee oppilaitokseen; oppiakseen elämää, työtä tai jatko-opintoja varten.

Maisemat vaihtuivat ja auringonpaisteessa loistivat upeat ruskan värit kuta lähemmäs Jyväskylää juna saapui.

Voitaisiinko oppilaiden ja opiskelijoiden pahoinvointia ehkäistä ja elämänhallintataitoja tukea resursoimalla enemmän kouluterveydenhuoltoon, kuraattori-ja psykologipalveluihin? Varmastikin.
Mutta huolenpitoa, välittämistä, vuorovaikutusta sekä uskallusta puuttua mahdollisiin merkkeihin tarvitaan kaikilta aikuisilta.

Tiedän, että suurin osa opiskelijoista voi hyvin. Ja haluan säilyttää uskoni ihmisten hyvään antamatta liialle pelolle tai kyynisyydelle valtaa.

Tällaiset tapahtumat eivät voi olla kuitenkaan jättämättä jälkiä.
Niistä perheistä, ystävistä ja opiskelukavereista puhumattakaan.



Ei ole sanoja

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

valtuustolistoja ja julkisuutta

Huomenna on taas Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokousilta.

Listan aiheet kirvoittanevat näin vaalien alla puheenvuoroihin, joita on totuttu kuulemaan osin julkisuuden toivossa. Koska olen ryhmämme toinen varavaltuutettu, olen ollut useissa valtuuston kokouksissa kuluneen kauden, ja sitä edeltäneen, aikana ja yleensä aina ryhmämme kokouksessa ennen valtuustoa.
Näin pysyy hyvin kärryillä siinä missä mennään. Kaiken muun yhteydenpidon lisäksi.

Moni asia päätetään valtuustossa. Aika moni asia on valmisteltu jo lautakunnassa ja siellä monipuolisesti keskusteltu ja selvitetty. Eri vastuualueiden jäsenemme valtuustoryhmässämme raportoivat aina kyseiseen asiaan liittyvät taustat ja menettelyn. Näin paras osaaminen saadaan jaettua koko porukalle. Ja keskustella. Ja tarvittaessa siitä voi valtuuston kokouksessa sanoa näkemyksensä, niin kuin toki kuka tahansa muukin valtuutettu. Oma vastuualueeni on kulttuuri-ja nuorisolautakunnan asiat. Se on luonnollista sillä toimin sen lautakunnan varapuheenjohtajana.

Onkin todella tärkeää, että lautakunnan jäsenten ja valtuuston ja hallituksen välillä on toimiva yhteys, mielellään tietenkin lautakunnissa on riittävä edustus valtuutettuja. Näin viesti toimii ja asioiden eteneminen ja päätöksenteko helpottuu.
Aina yhteistyö ei ole helppoa, ei ollut meidänkään lautakunnan alku ihan helpoin talouden tasapainottamisen pyörteissä. Mutta selvittiin ja saatiin hyviä asioita aikaan ja opittiin toimintatapa halutun suuntaisen tuloksen saavuttamiseksi.

Se vaatii yhteistyötä ja osaamista sekä kunnallisen päätöksentekoprosessin ymmärtämistä. Sekä ehkäpä vähän nahkan paksuunnuttamista :). Kun puhutaan asioista ja niiden ratkaisemisesta, ollaan oikealla tiellä, jos mennään henkilökohtaisuuksiin on se aivan eri asia. Mutta näinhän se on monessa muussakin jutussa, ei vaan luottamustehtävien hoitamisessa.

On jännittävää nähdä minkälainen valtuusto ja lautakunnat muodostuvat Uuteen Jyväskylään. Miten mielelläni olisin mukana edelleen kulttuuri- ja nuorisoasioihin liittyen, toki muuhunkin; kuten koulutukseen, oppimiseen ja perheiden arkeen liittyvissä asioissa. Hyvinvoinnin edistämisessä.

Pyrin olemaan luottamuksen arvoinen ansaitakseni jatkopaikan.


Niin ja kiitos kommentista kirjoitusvirheisiini liittyen
. Pahoitteluni.
Ei riittäne selitykseksi myöhäinen kirjoitusaika lasten nukkuessa jo ja pienen pieni fontti kannettavan ruudulla ilman oikolukuohjelmaa. Onneksi ei ole kyse virallisesta asiakirjasta vaan ajatuksenvirtatekniikalla tuotetusta kirjoituksesta.
Silti, ei riitä selitykseksi.

lauantai 20. syyskuuta 2008

Vaalislogan

Aamupalapöydässä mieheni luku Hesaria ennen työpaikalleen lähtöä tänään ja huikkasi minullle keittiöön, että "kerropa mikä teidän puolueen vaalislogan on"

Olohuoneesta esikoisemme vastasi salamannopeasti kovaan ääneen "Karkkia tai kepposia"
Ratkesimme molemmat nauruun ja mietimme riittäisiköhän huumori jos todellakin laittaisi tuon lauseen lehtimainokseensa? Lasten näkövinkkelistä politiikka voikin olla karkkeja, ilmapalloja ja yhteisiä tapahtumia toreilla. Ihan leppoisaa tuohua siis.

Vaikken myönnäkään olevani mikään tosikko, taidan sittenkin miettiä jonkun astetta kuivemman ilmaisun. Ähäkutti.

Lasten suusta kulttuuripolitiikkaa

Selasin taas lasten kulttuuripoliittista ohjelmaa siivotessani työhuoneemme kirjahyllyn kaappeja paperipinoistani. Aikamoinen kasa mietintöjä, selvityksiä, budjettikirjoja ja esityslistojen liitteitä.
Silmiini osui sivu, jossa on Jyväskylän seudun 5-luokkalaisten ajatuksia siitä, mitä on kulttuuri.

"Kulttuuri on tavallaan harrastusta
Ja mitä me tehdään päivittäin
Se on maantapa
Erilaisia ihmisiä ja eläimiä
Oma kieli ja uskonto
Yhteistoimintaa"


Hieno ja kattava näkemys. Kulttuuri ei todellakaan ole vain pienen joukon elistististä toimintaa, mitä joskus valitettavasti jonkun valtuutetunkin suusta olen kuullut.
Se on meidän kaikkien arkea rikastuttava ja hyvinvointiamme lisäävää vuorovaikutusta.

"Sivistystä
Hyvää käytöstä
Ihmisen tekemää työtä

En osaa selittää,
mutta se on ehdottaman tärkeää!"


Niin, lasten suusta kuulemme usein totuuden. Ajatuksia arkipäivästämme

perjantai 19. syyskuuta 2008

Miten on mahdollista- kysymys, vaalivilppiä ilmassa

Kuopuksemme kysyi aamupalapöydässä tänään lukiessani aamun Keskisuomalaista "Miten on mahdollista saada valokuvat tuohon lehteen?"
Hyvä kysymys ja yritin selittää asian mahdollisimman yksinkertaisesti käyttäen tuttuja esimerkkejä omasta kamerastamme, kuvista tietokoneellamme, printteristä pöydällemme. Ja aika vaikealtahan selitykseni toden totta kuulosti.
Lopuksi pikkumies totesi että: "Jaa, painokoneesta ne kuvat tuohon lehteen tulevat" ja jatkokysymys: Mistäpä sitten tuo ikkuna on tehty ja miten?"

Samalla lailla ihmettelin lehden luvun jälkeen käydessäni tsekkaamassa sähköpostit ja kurkistaessani varjovaalisivuille ennen töihin lähtöä. Miten on mahdollista, että Tynjällä on tuollaiset äänimäärät? Mistähän ihmekoneesta nuo luvut ovat tulleet? Sillä ei kai Keski-Suomessa voi olla noin monta kommunistia?

Selitys löytyikin käydessäni katsomassa tilanteen uudelleen töistä palatessani ja lukiessani tiedotteen vaalivilpistä.

Sitten ihmettelinkin jo toista kysymystä, Miten on mahdollista että itselläni on niin vähän ääniä? Missä kaikki aiemmin äänestäneet ovat? Tämän selvittäminen onkin jo monimutkaisempaa ja siinä tuskin on vilppiä :). Selitys liittynee enemmänkin siihen, etteivät kaikki ole vielä heränneet vaalien läheisyyteen ja eivät koe varjovaalia todenmukaiseksi. Tai he ovat itse asettuneet nyt ehdolle, joka olisi positiivisin juttu. Tai...

Äänestyspäivä ratkaisee. Tällaiset nettivaalit vaan voivat ohjailla joidenkin kuntalaisten äänestyskäyttäytymistä. Onko se hyvä vai huono asia? Hyvä silloin jos se saa ihmiset liikkeelle, huono juttu silloin jos vaalivilppien avulla yritetään saada lisää äänestäjiä jotka haluavat "olla voittajan puolella"