Lause jäi mieleeni ja muistiinpanoihini kun puhuttiin sosiaali- ja terveyspalvelujen kuluista ja haasteista kaupunginvaltuuston perehdyttämistilaisuudessa. Siis asukkaista viisi prosenttia käyttää yli puolet sosiaali- ja terveyspalveluistamme. Annetuista ajoista, kuluista, vuodepaikoista ja toimenpiteistä.
Mikä on kehitys jos tämä pahoinvoivien joukko yhä kasvaa? Tai mitä voisi olla toisin jos lukua saataisiin alemmas? Mitä säästöjä tästä seuraisi taloudellisesti ja inhimillisesti ajateltuna? Miten voisimme suunnata vapautuvia resursseja toisaalle; hyvinvointia tukeviin palveluihin, vanhusten kotona pärjäämiseen, valinnanvapauteen ja osallistumiseen, liikuntaan, kulttuuriharrastamiseen, koululaisten pieniin ryhmäkokoihin, varhaiseen tukeen...
Mietin tuota yhtälöä ja tulevaisuutta. Tiedämme pahoinvoinnin kulut yhteiskunnalle, kunnalle ja erityisesti sotebudjetille. Yksi siihen vaikuttava asia on varmasti oma elintapamme: päihteet ja niiden suurkulutus, kasvava huumeiden käyttäjien ryhmä, liikunnan vähyys, ruokailutottumukset, passiivisuus, vastuunsiirtäminen omasta hyvinvoinnista muille, välinpitämättömyys ympäristöstämme ja yhteisöstämme, itsestämme ja läheisistämme. Yhä kasvavia syitä on työttömyys ja syrjäytyminen joka periytyy valitettavan usein sukupolvelta toiselle.
Syrjäytymisen ehkäisemiseen voidaan tutkimusten mukaan vaikuttaa koulutuksella, osallistumista lisäämällä, harrastamisella ja ennakoivilla toimilla. Työn merkitys hyvinvoinnillemme on kiistaton. Työpaikkojen syntyyn vaikuttaminen on siten yksi keskeisimmistä haasteistamme valtuustossa, hallituksessa ja työryhmissä.
Viisi prosenttia käyttää puolet palveluista. Mihinköhän kaikkiin muihinkin asiayhteyksiin ja aloihin tuo lause pätee? Itselleni nousee mieleen peruskoulu ja sen haasteet; erityisen oppijan erityiset tarpeet, vaativat vanhemmat, yhä lisääntyvät velvoitteet. Miten opettajan aikaa ja huomiota jää muillekin tärkeille asioille ja kaikille oppijoille? Monilla meillä lienee kokemuksia siitä miten yksi asia tai vaativa henkilö voi täyttää kalenterin ja mielen ja siten viedä tehokkaasta työajasta tai kokouksesta ainakin puolet.
Suomalaisista lapsiperheistä vain osa saa riittävän varhaista tukea. Sama pätee vanhuksiimme. Aina ei kyse ole vaan rahasta. Vaikka olemmekin vääntäneet kotihoidontuesta ja omaishoidontuesta, erityisesti talouden näkökulmasta. Tarkastellessamme toiminnan kehittämistä ja suuntaamista, taloudellisuutta ja tehokkuutta emme toivottavasti unohda riittäviä tukipalveluja, mahdollisuutta saada apua kotiin, viettää vapaapäivä, saada vertaistukea. Mitä paremmin myös työssäkäyvä keski-ikäisten joukkomme voi, sitä paremmin he jaksavat huolehtia omista lapsista ja vanhenevista vanhemmistaan.
(julkaistu Kokoomuksen Jyväskylän kunnallisjärjestön blogissa 17.3.2013)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti