torstai 12. helmikuuta 2015

Nähdä metsä puilta - menestystä biotaloudesta



Tänään oli ilo tutustua Äänekosken tehdasintegraatin toimintaan. Teemoina uusiutuva metsäteollisuus ja uuden sukupolven biotuotetehdas. Keskustelua kävimme kilpailukyvystä, logistiikasta ja kustannustehokkaasta liikenneverkosta (kiitos hallitukselle 138 M eurosta liikenneyhteyksien parantamiseen!) ylisääntelystä (EU vs Suomen omat, usein tiukemmat velvoitteet) ja koulutuksen merkityksestä (mm oppisopimus ja koulutussopimus).  

 

Toivottavasti pian saamme päätöksen maailman ensimmäisen uuden sukupolven biotuotehtaan investoinnista. Sillä on todella suuri työllistävä vaikutus Keski-Suomeen ja koko Suomeen.

Tuli taas todettua, että liiasta sääntelystä tulee päästä eroon ja prosesseja nopeuttaa. Vahvistui myös edelleen käsitys koulutuksen ja osaamisen merkittävästä roolista. Osaavaa työvoimaa tarvitaan ja uusille yrityksille on erilaisia mahdollisuuksia.

Pitkäjänteisyys veroratkaisuissa vaikuttaa yritystemme investointimahdollisuuksiin ja ennakointiin ja kansainväliseen kilpailykykyymme. Tämä on hyvä muistaa. Vaikka tiedämmekin etteivät tulevat päätökset talouden tasapainottamisessa ole helppoja.


Ei kommentteja: