maanantai 15. syyskuuta 2008

Esitietoja ja unelma-ammattia

Kirjoitin juuri esikoisemme esitietoja eskariin.
Ja kun jututin tytärtämme kertoi hän tavoitteekseen lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen. Aika konkreettista.

Mieheni ja minun mietteissä oli varmaan jo tuleva koulupolku, kasvu nuoreksi ja kaikki ne haasteet mitä tulossa on.
Oppimaan oppiminen, terveen itsetunnon rakentuminen, epäonnistumisen sieto, ryhmässä toimimisen taito, erilaisuuden hyväksyminen ja arvostaminen...

Maailma oli erilainen kun me olimme pieniä, maailma on erilainen myös kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä. Uskon silti että edelliset asiat vain korostuvat ja niiden avulla pärjää monessa asiassa.

Kun peittelin tytärtäni myöhemmin nukkumaan ja tein surullisen kuuluisaa vatsalihastreeniä hänen nukahtaessaan, kuului peiton alta iloisesti: "arvaa mitä äiti, arvaa mikä minusta tulee isona? - Eskariope!"

Ei kommentteja: