Kurkussa tuntui iso möntti seuratessa torstaina uutisointia seminaarin keskeltä ja yrittäessä saada miestäni kiinni varmistaakseni että kaikki on hyvin Keuruulla.
Anonyymin kommenteissa tarjottiin ratkaisuksi veronkorotus ja raha.
Onko veronkorotukset oikea ratkaisu vastaavan ennakointiin? Ei kai kaikki voi olla pelkästään rahasta kiinni. Se vasta olisikin surullista. Ei kai välittämistä voi ostaa, rakkautta ja huolehtimista perheen jäsenten kesken, toisen ihmisen vaikkapa koulukaverin tai työtoverin kuulumisen kyselemistä, uskallusta puuttua kiusaamiseen, rajojen asettamista. Ne ovat enemmänkin arvoasioita.
Tarvitaan osaavia ammattilaisia, ja koulutusta opettajille erityistarpeisiin vastaamiseen, riittävää moniammatillista tukea lapsille ja nuorille. ja niin, näihin tarvitaan resursointia ja voimavarojen suuntaamista.
Tulisiko sen kohdistua ennen kaikkea perheiden tarpeisiin ja lapsien harrastus ja itseilmaisumahdollisuuksiin, vanhempien jaksamisen tukemiseen...
Asioita ei tehdä paremmaksi kyynisyydellä tai toisia ihmisiä haukkumalla tai arvostelemalla. Niihin voidaan vaikuttaa itse, me ihan jokainen. Lähtien vaikkapa omista rakkaista ihmisistä, perheen jäsenistä ja ystävistä.
Miten sinä voit tänään? - kysymys on hyvä alku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti