sunnuntai 21. syyskuuta 2008

valtuustolistoja ja julkisuutta

Huomenna on taas Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokousilta.

Listan aiheet kirvoittanevat näin vaalien alla puheenvuoroihin, joita on totuttu kuulemaan osin julkisuuden toivossa. Koska olen ryhmämme toinen varavaltuutettu, olen ollut useissa valtuuston kokouksissa kuluneen kauden, ja sitä edeltäneen, aikana ja yleensä aina ryhmämme kokouksessa ennen valtuustoa.
Näin pysyy hyvin kärryillä siinä missä mennään. Kaiken muun yhteydenpidon lisäksi.

Moni asia päätetään valtuustossa. Aika moni asia on valmisteltu jo lautakunnassa ja siellä monipuolisesti keskusteltu ja selvitetty. Eri vastuualueiden jäsenemme valtuustoryhmässämme raportoivat aina kyseiseen asiaan liittyvät taustat ja menettelyn. Näin paras osaaminen saadaan jaettua koko porukalle. Ja keskustella. Ja tarvittaessa siitä voi valtuuston kokouksessa sanoa näkemyksensä, niin kuin toki kuka tahansa muukin valtuutettu. Oma vastuualueeni on kulttuuri-ja nuorisolautakunnan asiat. Se on luonnollista sillä toimin sen lautakunnan varapuheenjohtajana.

Onkin todella tärkeää, että lautakunnan jäsenten ja valtuuston ja hallituksen välillä on toimiva yhteys, mielellään tietenkin lautakunnissa on riittävä edustus valtuutettuja. Näin viesti toimii ja asioiden eteneminen ja päätöksenteko helpottuu.
Aina yhteistyö ei ole helppoa, ei ollut meidänkään lautakunnan alku ihan helpoin talouden tasapainottamisen pyörteissä. Mutta selvittiin ja saatiin hyviä asioita aikaan ja opittiin toimintatapa halutun suuntaisen tuloksen saavuttamiseksi.

Se vaatii yhteistyötä ja osaamista sekä kunnallisen päätöksentekoprosessin ymmärtämistä. Sekä ehkäpä vähän nahkan paksuunnuttamista :). Kun puhutaan asioista ja niiden ratkaisemisesta, ollaan oikealla tiellä, jos mennään henkilökohtaisuuksiin on se aivan eri asia. Mutta näinhän se on monessa muussakin jutussa, ei vaan luottamustehtävien hoitamisessa.

On jännittävää nähdä minkälainen valtuusto ja lautakunnat muodostuvat Uuteen Jyväskylään. Miten mielelläni olisin mukana edelleen kulttuuri- ja nuorisoasioihin liittyen, toki muuhunkin; kuten koulutukseen, oppimiseen ja perheiden arkeen liittyvissä asioissa. Hyvinvoinnin edistämisessä.

Pyrin olemaan luottamuksen arvoinen ansaitakseni jatkopaikan.


Niin ja kiitos kommentista kirjoitusvirheisiini liittyen
. Pahoitteluni.
Ei riittäne selitykseksi myöhäinen kirjoitusaika lasten nukkuessa jo ja pienen pieni fontti kannettavan ruudulla ilman oikolukuohjelmaa. Onneksi ei ole kyse virallisesta asiakirjasta vaan ajatuksenvirtatekniikalla tuotetusta kirjoituksesta.
Silti, ei riitä selitykseksi.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hellurei Pauliina!
Taisinpa minä olla se tosikko, taisi olla nipotuspäivä kun puutuin edellisen blogisi kirjoitusvirheisiin. Sanoma se tärkeintä on...Tämä on kuitenkin merkki siitä, että blogiasi ja ajatuksiasi luetaan huolella (ehkä liiankin).
Mukavata syksyn jatkoa ja onneva vaaleihin.

Kerttu